Ilmastolakkoilu puhuttaa kouluissa, sähköautot huristavat teille, paidaton Mikko Leppilampi saa ilmastokritiikkiä ja metsäjänis kärsii ilmastonmuutoksesta. Ilmastonmuutosaiheisia otsikoita löytyy pikahaulla vaikka kuinka paljon suomalaisestakin mediasta. Loistojuttu! Vai hukkuvatko uutiset lopulta ison uutismassan hälyyn ja pintaliitoon?
Ilmastonmuutos on tällä hetkellä teema, joka myy. Journalistin lista uutiskriteereistä on yksinkertainen: hyvä uutinen on iso ja merkittävä, siinä on yllätystä, se tulee iholle ja siitä löytyy draamaa ja ristiriitaa. Tähän sabluunaan ilmastouutiset sopivat hyvin. Aihe on eittämättä iso ja merkittävä, siitä puhutaan Suomen lisäksi suurin piirtein kaikissa läntisissä teollisuusmaissa, joiden keskusteluja seuraamme.
Yllätystä ei itse perusasiasta löydy, mutta yksityiskohdista sitäkin enemmän. Koululaisten lakkoilusta tai siitä metsäjäniksen mustaan talveen sopimattomasta värityksestä saa aina uuden näkökulman teemaan. Siitä paidattomasta Leppilammesta puhumattakaan (vaatteet päälle, lämmitys pienemmälle, näinhän se menee).
Ilmastonmuutos tulee siis myös iholle ja siinä onkin varsinainen runsauden sarvi. Onko jääkaapissa oikeanlaisia elintarvikkeita, vaatekaapissa oikeista materiaaleista valmistettuja vaatteita, miltä hybridiautojen markkinat näyttävät jne. Tässä uutisoinnissa vain on se vaara, että laske-hiilijalanjälkesi-mittareiden keskellä muu kuin kuluttajataso unohtuu. Kuluttajat ovat toki tärkeässä asemassa, mutta uutta ajattelua kaivataan ihan kaikkialle kouluista työpaikoille, kaupungeista eduskuntaan, Euroopan unionista puhumattakaan.
Draamat ja ristiriidat kasvattavat mediamyyntiä ja otsikkoklikkailua, ja silloin voi suhteellisuudentaju kadota niin toimittajilta kuin median kuluttajiltakin. Autoilusta voimaantuva kuluttaja löytää ehkä jostain selvityksestä omaa harrastusta tukevan lauseen. Toimittaja voi puolestaan löytää – aivan oikein – puolueiden ilmastotavoitteiden takaa kovin eritasoisia keinoja ja aikeita. Vaalikoneissa aihetta sivuavia kysymyksiä riittää ja vaalien alla poliitikkojen keskinäinen vertailu on vauhdissa. Draamaa riittää koko rahan edestä.
Onneksi sekä kuluttajien että toimittajien (ja poliitikkojen) tiedot karttuvat ja monissa medioissa on selvästi satsattu ilmastokysymysten selvittelyyn. Visuaalisestikin ollaan siirrytty kuvaamaan ihmisten arkea, ilmastoasia on muutakin kuin ne jääkarhut. Helsingin sanomien ilmastotoimittaja Piia Elonen on sanonut, että onneksi nyt etsitään ratkaisuja, eikä jankata samoja asioita. Mutta hänen mielestään suhteet ovat vinksallaan, kun vakavan ilmastouutisen rinnalla pohditaan botoxin tuomia ulkonäköhyötyjä. Uutiset eivät ole mitenkään yhteismitallisia, vaikka otsikot ovat samankokoisia.