Eurovaalit lähestyvät ja keskustelu mediassa ja erilaisissa kampanjatilaisuuksissa on käynnistynyt. Äänestäjiä tuntuu askarruttavan se, että tietoa ei ole riittävästi. Perusasetelma eurovaaleissa on kuitenkin simppeli; Euroopan parlamentissa tehdään politiikkaa aivan kuten kansallisessa parlamentissa eli eduskunnassa. Äänestys on arvovalinta, eikä äänestäminen edellytä Lissabonin sopimuksen ulkoaosaamista.
Viisi vuotta Brysselissä EU-edustuston lehdistövirkamiehenä merkitsi myös kymmeniä ja taas kymmeniä esityksiä suomalaisille, jotka olivat tulleet tutustumaan EU:n toimintaan. Ryhmille puhuminen oli opettavaista – toivoakseni – puolin ja toisin. Vuosien mittaan aloin nimittäin oppia, mikä on sopiva tai liiallinen määrä nippelitietoa Euroopan unionista.
Nyt kun Euroopan parlamentin valintakaruselli on meneillään, voi (lyhyesti) kuvata mepin maailmankaikkeutta. Perusjuttu on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, ettei juuri mitään lainsäädäntöä synny, ellei parlamentti anna siunaustaan. Komissio laittaa pallon liikkeelle ja sen jälkeen jäsenmaat (neuvosto, mikä sana!) ja parlamentti käsittelevät asiaa, kunnes lopputulos syntyy. Jos vaikkapa parlamentin enemmistö päättää, ettei passaa, niin koko hanke hautautuu – tai otetaan joskus myöhemmin uudessa muodossa esille.
Toisin oli silloin, kun olin ensimmäisellä työrupeamalla Brysselissä, Yleisradion kirjeenvaihtajana Suomen ensimmäisten EU-vuosien aikana. Silloinkin mepit ottivat kantaa kaikenlaiseen, mutta heillä ei kerta kaikkiaan ollut paljoa sananvaltaa. Tämä on muuttunut (no nyt tuli se Lissabonin sopimus).
Toki mepit nykyäänkin ottavat paljon kantaa asioihin, joissa varsinaista päätösvaltaa ei ole, mutta se on politiikkaa.
Tässä oli lyhyt oppimäärä, josta jäivät erilaiset sivupolut ja poikkeukset puuttumaan. Ei juututa niihin. Riittää kun ymmärtää, että parlamentilla on totta totisesti valtaa, ja se myös käyttää sitä. Selvää on myös, ettei isoja kysymyksiä ratkaista kansallisella tasolla. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen hidastaminen edellyttää leveitä harteita. Kolmanneksi: EU-tasolla tehdään politiikkaa aivan kuten kansallisella ja kuntatasolla. Ei politiikan väri muuksi muutu, vaikka tähtiliput hulmuavat ympärillä.
Suomessa eduskuntavaaleissa äänestysinto nousi pari prosenttiyksikköä 72 prosenttiin. Itse veikkaan, että nousua on luvassa näissä toukokuun vaaleissakin. Mutta 40 prosentista pitääkin nousta. Pikku vinkki: ruotsalaiset äänestävät paljon ahkerammin molemmissa vaaleissa ja erityisen iso ero on nuorten äänestäjien aktiivisuudessa. Eivätkä he totta totisesti “tiedä” yhtään sen enempää unionista kuin suomalaisetkaan.